Tässä helppotekoinen jauhelihapiiras joka saa pehmeän makunsa tuorejuustosta.
JAUHELIHAPIIRAS
pohja:
n. 120g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl maustamatonta jogurttia
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja nypi joukkoon huoneenlämpöinen margariini. Lisää taikinaan lopuksi jogurtti ja sekoita vain sen verran että taikinasta tulee tasainen (älä vaivaa). Painele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirasvuoan pohjalle ja pistele haarukalla. Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 8 minuuttia.
täyte:
1 tlk tomaattimurskaa
400 g naudan jauhelihaa
200 g yrttituorejuustoa
1/2 dl paahdettua sipulirouhetta (Pirkka)
mustapippuria
aromisuolaa
pinnalle juustoraastetta (ja pizzamaustetta)
Valuta tomaattimurskasta liemi pois ja levitä tomaatit esipaistetun piiraan pohjalle. Paista jauheliha ja lisää joukkoon tuorejuusto, sipulirouhe ja mausteet sekä sekoita tasaiseksi. Levitä jauhelihatäyte tomaattilohkojen päälle tasaisesti ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia. Ripottele pinnalle halutessasi pizzamaustetta. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Jauhelihapiiras
Lähettänyt Kaisa klo 20.30
Tunnisteet: Pizzat ja piiraat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Nam, jauhelihapiirakka on ihanaa! Tuorejuusto kuulostaa herkulliselta lisältä.
Hirmu söpö tuo voileipäkakkukin :)
Lähetä kommentti