torstai 10. syyskuuta 2009

Kinkkuvoileipäkakku

On taas tovi vierähtänyt edellisen reseptin kirjoittamisesta. Nyt ilmoitankin että jatkossa reseptejä tulee luultavasti harvemmin, meille syntyi tyttövauva ja täällä keskitytään nyt esikoisen hoitoon. :)
Tässä perusohjeella tehty kinkkuvoileipäkakku jolla herkuttelimme ristiäisissä. Koristeluihin sain idean Hellapoliisin sivuilta, helppoa ja näyttävää.


KINKKUVOILEIPÄKAKKU

Leipä:

0, 75 dl vettä
2 dl maitoa
1/2 dl ruokaöljyä
1 pss kuivahiivaa (11 g)
noin 6 dl vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
1/2 dl kuivattua sipulirouhetta
1-2 rkl pizzamaustetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria

Mittää kulhoon vesi ja maito. Kuumenna reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää suola ja sokeri ja kuivahiiva. Lisää ruokaöljy ja mausteet. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Peitä liinalla ja anna kohota noin 30 min. Kumoa taikina pöydälle johon on siroteltu hieman jauhoja. Vaivaa vielä hetki. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele taikina huolellisesti ja tasaisesti vuokaan. Peitä liinalla ja anna kohota noin 45 minuuttia.

Täyte:

300 g kinkkusuikaleita
1 maustekurkku
1 punainen paprika
1 prk (250g) raejuustoa
200g ruohosipulituorejuustoa
4 cm pätkä sinappia
1 dl persiljasilppua
notkistamiseen maustamatonta jogurttia

Kostutukseen 2 1/2 dl - 3 dl vettä + 1/2 kanaliemikuutio

Pilko kinkku, kurkku ja paprika. Lisää muut aineet sekaan ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Kuorrutus

200g maustamatonta tuorejuustoa
100 g maustamatonta sulatejuustoa

Sekoita juustot keskenään ja levitä tasaisesti kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.


torstai 16. heinäkuuta 2009

Lämmin pekoni-perunasalaatti

Nappasin Pirkalta ohjeen lämpimästä pekoni-perunasalaatista ja muokkasin sitä aavistuksen sen mukaan, mitä jääkaapista löytyi. Alkuperäisen reseptin löydät täältä.



LÄMMIN PEKONI-PERUNASALAATTI

n. 8 keskikokoista perunaa keitettynä
1 pkt (120g) Amerikan pekoni filee
2-3 nippusipulia tai pieni purjo
1 ruukku jääsalaattia tai pieni keräsalatti
fetajuustokuutioita
1 paprika
1/2-1 dl persiljaa hienonnettuna

kastike:

2 rkl balsamicoa
3-4 rkloliiviöljyä
1/2 tl mustapippuria
1 rkl sinappia
1 tl sokeria

1. Kuutioi perunat. Suikaloi pekoni ja hienonna sipulit. Sekoita kastikeainekset keskenään.

2. Ruskista pekonit pannulla ja pekonista irronneessa rasvassa perunat sekä sipulit.

3. Revi salaatti vadille, lisää joukkoon pilkottu paprika ja feta. Kaada päälle lämmin pekoni-perunaseos. Ripottele pinnalle persiljaa ja kaada lopuksi joukkoon kastike.


lauantai 6. kesäkuuta 2009

Parsakaaligratiini

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä itse parsakaaligratiinia ja selailin netistä erilaisia ohjeita. Lopuksi kuitenkin päädyin tekemään gratiinikastikkeeksi perinteisen vaalean kastikkeen sillä erotuksella että maidon tilalla käytin Ruoka Floraa (15 %). Parsakaaligratiini toimi hyvin kasvislisukkeena, suosittelen!


PARSAKAALIGRATIINI

1 parsakaali (n. 250-300 g)
3 rkl Flora Culinessea
2 rkl vehnäjauhoja
1 prk (2,5 dl) Ruoka Floraa
mustapippuria
aromisuolaa

pinnalle: Emmental-Mozzarella -juustoraastetta

Keitä pilkottua parsakaalia hetkisen (n. 5 min) että se kypsyy hiukan. Kaada parsakaali voideltuun uunivuokaan. Valmista kastike sekoittamalla kattilassa Culinesse ja jauhot miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi ja lisäämällä joukkoon Ruoka Flora. Sekoita kastiketta koko ajan ja anna kiehahtaa niin että se suurustuu. Mausta kastike mustapippurilla ja aromisuolalla. Kaada kastike parsakaalin päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunissa 225 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin värin.


Tomaatti-fetapaistos

Tässä helppo nopeatekoinen ja maistuva kasvislisuke jonka laitoin uuniin kokeilumielessä samalla kun paistoin parsakaaligratiinia. Tätä tehdään meillä varmasti toistekin. :)


TOMAATTI-FETAPAISTOS

1/2 sipuli tai valmiita sipulikuutioita (pakaste, esim. Pirkka)
2 tomaattia
2-4 rkl Flora Culinessea
3 viipaletta paahtoleipää (käytin täysjyvä)
fetajuustoa maun mukaan
kuivattua basilikaa
mustapippuria
pinnalle Emmental-Mozzarella -raastetta

Voitele pienen uunivuoan pohja Culinessella ja ripottele siihen sipulikuutioita. Laita sipulikuutioiden päälle murusteltua leipää (poista leivistä reunat) sekä hiukan Flora Culinessa. Lisää sitten tomaattiviipaleita, murusteltua fetaa, ripaus mustapippuria ja basilikaa. Tee toinen kerros samalla tavalla ja murustele viimeiseksi päälle leipää ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunin ylätasolla n. 10-15 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin värin.


Härkäpannupizza

Tässä tuhdin pannupizzan ohje vaikka viikonloppuherkuksi. Tämän kanssa ruokajuomaksi suosittelen ehdottomasti hyvää punaviiniä. Pizzan kruunaa itse marinoidut punasipuliviipaleet. :)

PANNUPIZZA

pohja:

2 dl vettä
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa
n. 4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl kuivahiivaa

vuoan voiteluun öljyä

täyte:

1 prk tomaattipyrettä
n. 3-4 rkl hot-ketsuppia
ripaus mustapippuria
härän kylmäsavufileviipaleita
n. 2 rkl pilkottua aurinkokuivattua tomaattia
fetajuustoa maun mukaan
1 punasipuli
2 tl oliiviöljyä
2 tl balsamicoa
ripaus suolaa
ripaus sokeria

pinnalle emmental-mozzarella juustoraastetta

Sekoita leivontakulhossa jauhot, kuivahiiva, suola ja sokeri. Lisää joukkoon n. 42 asteinen vesi ja alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota kulhossa liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.

Marinoi punasipuli viipaloimalla se lohkoiksi ja sekoittamalla lohkoihin oliiviöljy, balsamico, suola ja sokeri. Laita sipuliviipaleet uuniin esim. pieneen kulhoon tai pellille leivinpaperin päälle 225 asteeseen n. 5 minuutiksi

Taputtele kohonnut taikina voidellulle piirasvuoalle. Levitä pohjalle tomaattimurska ja ketsuppi sekä rouhi ketsupin päälle hiukan mustapippuria.
Asettele pohjalle seuraavaksi häränfileviipaleita, aurinkokuivattua tomaattia ja murusteltua fetaa. Lisää pinnalle marinoidut punasipulit sekä juustoraaste. Paista 250 asteessa uunin alatasolla n. 15 minuuttia.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Kinkkukastike pastalle

Jääkaapissa oli saunapalvikinkkuviipaleita joista oli menossa päiväys. Ne saatiin syötyä nopsasti kun tein niistä kinkkukastikkeen pastalle.


KINKKUKASTIKE PASTALLE

n. 150 g saunapalvikinkkua
1 rkl Flora Culinessea
n. 5 cm pala purjoa
2, 5 dl ruoka Floraa 7 %
1/3 pkt (n. 70 g) kevyt ruohosipulituorejuustoa
mustapippuria
kuivattua basilikaa
kuivattua persiljaa
(tarvittaessa vaaleata Maizenaa suurustamiseen)

Kuullota ohuiksi leikattuja purjorenkaita Culinessessa. Kaada kattilaan ruoka Flora, lisää joukkoon tuorejuusto, anna kiehua miedolla lämmöllä sen aikaa että tuorejuusto sulaa ja sekoittuu tasaisesti kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi suikaloitu kinkku ja mausteet, suurusta tarvittaessa maizenalla.

Ripottele halutessasi valmiin annoksen päälle parmesan-juustolastuja.


Kinkkupiiras

Tämä kinkkupiiras syntyi aivan "vahingossa" kun katselin mitä saisin jääkaapin sisällöstä aikaiseksi. Koskenlaskija tomaatin päällä kruunasi tämän nopeasti valmistuvan ihanuuden. :)

KINKKUPIIRAS

1 valmis piiraspohja (käytin Pirkan)

täyte:

n. 150 g saunapalvikinkkuleikettä
1 tomaatti
1/5 pkt koskenlaskija voimakasta
n. 5 cm pala purjoa
1 prk (2,5 dl) ruoka Floraa 7 %
2 kananmunaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua persiljaa
myllystä SantaMarian Garlic & Pepper -mausteseosta
n. 1,5 dl juustoraastetta

Painele sulanut piirastaikina vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa uunissa alatasolla n. 5 minuuttia (tai noudata pakkauksen paisto-ohjetta).

Levitä pohjalle sanapalvikinkkuleikettä, ohuiksi leikattuja purjorenkaita, tomaattiviipaleita ja tomaattien päälle Koskenlaskijajuustosta leikattuja viipaleita.
Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon ruoka Flora sekä mausteet. Kaada seos piiraan päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30-35 minuuttia tai kunnes pinta saa väri ja täyte on hyytynyt. Anna vetäytyä hetki ennen ruokailua.