sunnuntai 26. elokuuta 2007

Jauheliha-riisirulla

Tässä hieman erikoisemmin maustettu ruoka, ruoassa maistuu aavistus kanelia ja kardemummaa. Jos olet noiden mausteiden ystävä, niin kokeile, mutta kaikki ei välttämättä tykkää yhdistää noita jauhelihaan. Minulle tämän ruoan mausta tuli mieleen intialainen ruoka.

Ohje on peräisin Marielta ja kuten hänkin vinkkinä kertoo, voi rullan täyttää vaikka lempijauhelihakastikkeella, jos sattuu vierastamaan tässä käytettyjä mausteita, ja ripotella vielä väliin juustoraastetta. Itselle tuli mieleen, että rullan voisi myös sivellä maustetulla tuorejuustolla ennen kastikkeen levittämistä.

Jauheliha-riisirulla

Pohja:

3 kananmunaa
6 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
4-5 dl (lihaliemikuutiolla) keitettyä riisiä
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria

Täyte:

1 sipuli
2 porkkanaa
1 rkl öljyä
300g naudan paistijauhelihaa
n. 1/2 dl chilikastiketta
1 rkl soijaa
1 tl currya
1/2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua kaardemummaa
halutessasi 1/2 tl suolaa)
1/2 dl ruokakermaa

Keitä riisi kypsäksi lihaliemikuution kanssa.

Vatkaa munat kulhossa. Lisää puolet maidosta ja kaikki jauhot. Vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Lisää loput maidosta, riisi, suola ja sokeri. Kaada leivinpaperilla vuoratulle 30x40cm pellille. Levitä riisiä hieman, että sitä tulee tasaisesti joka kohtaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Kuori silläaikaa sipuli ja porkkanat. Silppua sipuli hienoksi ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Paista sipulisilppua ja porkkanaraastetta öljyssä paistinpannulla. Lisää huoneenlämpöinen jauheliha ja ruskista se. Lisää chilikastike ja soija.
Mausta currylla, kanelilla, kaardemummalla, ja tarvittaessa suolalla. Lisää kerma ja anna porista vielä hetki että kastike saostuu paksuksi. Levitä jauhelihaseos riisipohjalle ja rullaa pohja rullalle leivinpaperin avulla. Tarjoa rulla raikkaan salaatin kanssa.


Ei kommentteja: