keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Siilikakku

Tässä siilikakun tekeminen vaiheittain. Kakun tekeminen oli aikamoista säätämistä ja poikkesi alkuperäisestä ohjeesta (Maailman parhaat kakut-kirja) jonkin verran, siinä esimerkiksi siilin pää valmistetaan marsipaanista, itse tein pään taikinasta jonka paistoin kahvikupissa.

Jos ohje tuntuu vaikeasti ymmärrettävältä, kysäse, niin tulkkaan itseäni parhaani mukaan lisää. :)

Kakkupohja on miedon suklaan makuinen. Kakku on enemminkin kahvikakku kuin täytekakku, mutta helposti tästä tekee täytekakunkin lisäämällä väliin lempparitäytteitä.



Siilin runko ja pää paistetaan pyöreäpohjaisissa vuoissa. Taustalla näkyy piikkien leikkaamista.



Pohjat halkaistaan pystysuoraan ja kiinnitetään keskeltä.



Valmis siili.

Siilikakku

Pohja:

200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g hienoa sokeria
125 pehmeää voita
2 munaa
2 rkl suklaajuomajauhetta
1 1/2 dl maitoa

Kuorrutukseen ja täytteeksi:

3 dl kuohukermaa
100 g hienoksi raastettua taloussuklaata
10-12 lastumaista suklaalevyä tai suklaanappeja (tein itse sulattamalla suklaata ja leikkaamalla siitä lastuja)
punainen ranskalainen pastilli tms. nenäksi
2 suklaanappia silmiksi (tein itse kaksi suklaapisaraa)

1. Laita kakun kaikki aineet kulhoon ja hiero ne yhteen vaaleaksi ja ilmavaksi taikinaksi. Lusikoi taikina kunnostettuun, pyöreäpohjaisen, uuninkestävään lasikulhoon, (vanukasvuoka tai vastaava).
Nosta kulho pellille ja paista kakkua esilämmitetyssä uunissa 1 tunti kunnes taikinaa ei enää tartu tikkuun. Ota kakku uunista, seisota 5 minuuttia ja kumoa se ritilälle jäähtymään. (Laitoin pienen osan taikinaa kahvikuppiin siilin päätä varten ja paistoin hetken aikaa.)

2. Kuumenna kuorrutuksen kerma hitaasti kiehuvaksi. Ota se heti liedeltä ja lisää suklaaraaste joukkoon ja sekoita hyvin. Anna seoksen jäähtyä ja nosta se sitten jääkaappiin 1-3 tunniksi, kunnes se on paksua ja levitettävää. (Muistaakseni minulla kuorrutus ei ruvennut jähmettymään aluksi millään ja käytin sitä jo pakastimessakin, ja lopulta sain siitä levitettävää..)

3. Sulata suklaata vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Levitä sulatettu suklaa leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä. Levitysvaiheessa tee suklaasta myös pari pisaraa silmiä varten. Leikkaa jähmettyneestä suklaasta siilille piikkejä mielesi mukaan. Voit myös käyttää piikkeinä valmiita suklaanappeja.

4. Leikkaa kakun pohja tasaiseksi ja aseta kakku työlaudelle leikkuupinta alaspäin. Puolita kakku pystysuorassa. Levitä hieman suklaakuorrutusta molempien kakkupuoliskojen tasaiseen pohjaan. Paina pohjaosat vastakkain, jotta saat siilin ruumiin.
Nosta kakku tarjoiluvadille tai suurelle lautaselle. Toimi samoin siilin pään kanssa, muotoile se veitsellä sopivaksi ja liitä siilin runkoon suklaalevitteellä.

5. Levitä loput kuorrutuksesta ruumiin ympärille. Aloita piikkien kiinnitys ruumiin takaosasta työntämällä ne kuorrutukseen hieman vinosti. Säästä pienimmät piikit lähemmäksi kasvoja. Kiinnitä punainen makeinen kuoruutuksella nenänpääksi ja suklaanapit silmiksi. Nosta kakku jääkaappiin 2 tunniksi ennen tarjoilua, jotta kuorrutus jähmettyy.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

aika epäonnistunu toteutus,mutta idea hyvä..