keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Pizzat

Tässä maistuvat pizzareseptit, jotka ovat jo jonkin aikaa odotelleet arkistoissa julkaistaviksi. Tein itselleni tonnikalapizzaa ja Janille sitten vähän tuhdimpaa tavaraa, toivomuksena oli kebab-lihaa ja tulisuutta. Pizzapohja oli näissä pizzoissa jotenkin erityisen onnistunut, sellainen pehmeä mutta silti rapea. Olisikos voinut johtua siitä, että hurautin pizzataikinaan kokonaisen pussillisen kuivahiivaa.



Tulisempaa



Kevyempää

PIZZAT, 2 pyöreää reilun kokoista

pohja 2:n pizzaan

2 dl vettä
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 pss kuivahiivaa
4 rkl öljyä

Lämmitä vesi 42 asteisesti ja mausta suolalla. Sekoita kuivahiiva ruisjauhojen sekaan ja lisää veden joukkoon. Alusta loput jauhot sekä lisää joukkoon öljy. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Täyte tonnikalapizzaan

pohjalle 1/2 prk tomaattipyrettä + hotketsuppia
1 prk tonnikalapaloja (vedessä)
1/2 prk ananaspaloja
juustoraastetta 17 %

Täyte kebab-pizzaan
pohjalle 1/2 prk tomaattipyrettä + hotketsuppia sekä muutama tippa valkosipuli-tabascoa
kebab-lihalastuja
keltaisia ja punaisia paprikasuikaleita (säilyke)
jalopenosiivuja
1/2 prk ananaspaloja
juustoraastetta

Paista pizzat 225 asteessa noin 12 minuuttia tai kunnes juusto on saanut kauniin värin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pyöreitä pizzoja näyttää olevan mutta minkäs kokoisia on ? :)