keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Jalkapallokakku



Tämän kakku meni kummipojan 2-vuotissynttäreille ja meinas tätiltä loppua matikkapää keskenkaiken noiden ruutujen kanssa, mutta onneks tässä taloudessa asuu yks fiksumpi, niin saatiin kakku näyttämään siltä miltä pitikin :)

Ohje kopioitu suoraan tähän Pirkan sivuilta. Itse tein tämän 6:lla kananmunalla, eli puolitoistakertaisena.

* Pohja
* 4 munaa
* 1 1/2 dl sokeria
* 1 dl vehnäjauhoja
* 1/2 dl perunajauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
* Kostutus
* 1 1/2 dl maitoa
* 1 tl vanilliinisokeria
* Täyte ja koristelu
* 4 dl vispikermaa
* 1 tlk (250 g) maitorahkaa
* 2 rkl sokeria
* 1 tl vanilliinisokeria
* 2 dl mansikkahilloa
* 1 tlk (850 g) Pirkka-persikoita
* 2 banaania
* 2 (à 60 g) lakritsimattoa
* noin 1 dl kookoshiutaleita
* vihreää elintarvikeväriä
* vettä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (Ø 24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.Vaahdota kerma ja sekoita se rahkan joukkoon. Mausta sokerilla ja vanilliinisokerilla. Valuta persikat ja kuutioi ne. Kuori ja viipaloi banaanit.Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy vanilliinisokerilla maustetulla maidolla. Levitä puolet hillosta ja noin 1 1/2 dl kerma-rahkaseosta pohjan päälle. Peitä pinta persikoilla ja banaaneilla. Kostuta ja täytä toinen väli samoin. Nosta kolmas kakkulevy päälle ja kostuta myös se. Pane kakun päälle ohut leikkuulauta ja kevyt paino ja siirrä kakku ja loppu kerma-rahka kylmään koristeiden leikkaamisen ajaksi.Irrota lakritsimatot toisistaan ja aseta kaksi mattoa vierekkäin leikkuulaudalle. Leikkaa yhdistetyistä matoista 3 kuusikulmiota, joiden sivut ovat 3 1/2 cm. (Piirrä malli ensin leivinpaperille.) Lisäksi tarvitset kolme puolikasta kuusikulmiota. Leikkaa jäljelle jääneistä lakritsimatosta veitsellä tai saksilla ohuita, pitkiä suikaleita ja leikkaa osa suikaleista vielä 3 1/2 cm:n pätkiksi.Kuorruta kakku kerma-rahkaseoksella ja koristele pinta lakritsikuvioilla kuvan mukaan. Asettele 3 kuusikulmiota kakun keskelle ja puolikkaat kakun laidoille. Yhdistä kuusikulmiot toisiinsa lakritsinauhapätkillä. Reunusta kakku pidemmillä lakritsinauhasuikaleilla. Anna kakun kostua jääkaapissa noin 2 tuntia.Pane kookoshiutaleet muovipussiin, lisää joukkoon veitsenkärjellinen elintarvikeväriä ja muutama tippa vettä. Puristele pussia, kunnes väri on tasaista. Levitä kookoshiutaleet kakun ympärille "nurmikoksi".Vinkki! Voit koristella kakkuvadin myös vihreillä karamelleillä.

Ei kommentteja: