lauantai 2. helmikuuta 2008

Tabouleh salaatti

Nyt kun päätin suunnata kesää kohti kevyemmin, aloitin metsästämään uusia, kevyempiä ruokaohjeita. Vinkin tähän salaattiin nappasin Marielta. Sitruuna antoi salaatille ihanan raikkaan maun ja kananfileepihvin kanssa tämä oli mukavan ruokaisaa purtavaa.



Tabouleh salaatti

2 dl (täysjyvä) couscousta
2 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
1/2 kurkku
3 tomaattia
1/2 punasipuli

2 rkl oliiviöljyä
4 rkl sitruunamehua
1 rkl kuivattua persiljaa (voit käyttää myös tuoretta, lisää se silloin salaatin sekaan suoraan)
mustapippuria
suolaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää joukkoon kanaliemikuution puolikas ja couscous. Sekoita, poista levyltä ja anna hautua kannen alla 5 minuuttia. Valmista tällä välin salaatti.

Pese ja kuutioi kurkku ja tomaatti. Silppua sipuli pieniksi kuutioiksi. Kaada ainekset salaattikulhoon, lisää joukkoon couscous.

Valmista kastike sekoittamalla sitruunamehu oliviiöljyn sekaan (käytän kaupassa valmiina sitruunanmuotoisessa pullossa myytäviä sitruunatäysmehuja, ne ovat käteviä ja vaivattomia käyttää ja säilyvät jääkaapissa pitkään). Lisää joukkoon rouhittua mustapippuria, suolaa ja persiljaa ja sekoita ainekset keskenään. Kaada kastike salaatin päälle ja laita maustumaan jääkaappiin tunniksi.

Tarjoa esimerkiksi kananfileepihvin lisuukkena.

Ei kommentteja: