perjantai 3. elokuuta 2007

Marja-juustotorttu

Enpä arvannut mainostoimistossa töitä aloittaessani miten monipuolinen toimenkuvani todella tulisi olemaan. :) Kakku siis syntyi työtehtävien puitteissa.

Punaherukat kakun hyydykkeessä toivat mukavasti kirpeyttä muuten makeaan juustokakkuun. Alkuperäinen resepti Pirkan.
Kakun koristelut ovat Pipan ja minun yhteistä käsialaa. Kuvan on ottanut Antti. Ja kiitoksia myös Riitalle marjoista!



Marja-juustotorttu

Pohja:
10 kpl Digestivekeksejä
1/2 dl hasselpähkinärouhetta
75 g margariinia

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 sitruunan mehu
5 liivatelehteä

Päälle:
n. 3 dl punaherukoita
2 1/2 dl vettä
1/2 dl mustaherukkamehua
1 dl hyytelösokeria

Murskaa keksit jauheeksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Sulata rasva kattilassa ja sekoita joukkoon hienonnetut keksit ja pähkinärouhe.
Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) kokoinen pyöreä pala. Painele keksiseos vuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
Pane liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota munat ja sokeri. Vaahdota myös vaniljakastike. Sekoita tuorejuuston joukkoon muna-sokerivaahto ja vaniljakastiketta. Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne sitruunan mehuun miedolla lämmöllä tai mikroaaltouunissa. Sekoita liivatesoes juustoseokseen. Kaada juustoseos keksipohjalle ja nosta jääkaappiin hyytymään noin tunniksi. Valmista hyytelöliemi hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Ota torttu jääkaapista ja levitä mustaherukat juustotortun pinnalle. Kaada hyytelöliemi marjojen päälle. Nosta torttu uudelleen jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 3-4 tuntia. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille.

Koristele tuoreilla marjoilla mielesi mukaan.

Ei kommentteja: