perjantai 27. helmikuuta 2009

Projekti Lanttukukko

Vihdoin sain valmistettua elämäni ensimmäistä kertaa lanttukukkoa, kiitos Merjalle reseptistä! Täytyy sanoa, että itse tehty kukko päihittää kaupan kukot mennen tullen ja tulee tietysti monin verroin edullisemmaksi. Lanttukukon valmistaminen ei ollut vaikeaa, vaikka niin olin kuvitellut. Suurin vaiva oli varmaankin lantun kuoriminen ja pilkkominen. Merjan ohjeessa ei ollut tarkkoja mittoja jauhoille, joten yritin mahdollisimman tarkasti merkata ylös minkä verran jauhoja käytin. Jos haluaa tehdä rukiisemaan kukon niin mittasuhteita voi toki muuttaa.


LANTTUKUKKO (reilu kaksi kiloa)

kuori:
2 dl piimää
2 dl vettä
1 tl suolaa
1/2 pkt (25g) hiivaa
n. 2,5 dl ruisjauhoja
n. 4-5 dl vehnäjauhoja
voiteluun voita

täyte:
n. 1 kg lanttu
400 g porsaanlihasuikaleita
suolaa
siirappia
keittämiseen vettä

Nosta lihasuikaleet huoneenlämpöön, mausta ne kahdella teelusikallisella suolaa ja pienellä määrällä siirappia.

Kuori ja pilko lantut. Laita ne kiehumaan suolalla maustettuun veteen siksi aikaa että lantut saavat oranssihtavan värin (n. 35 minuuttia). Valmista sillävälin kuoritaikinan juuri.

Lämmitä piimä ja vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon murennettu hiiva, suola ja ruisjauhot. Anna kohota lämpimässä vedottomassa paikassa n. 20 minuuttia.

Kun taikina on kohonnut, vaivaa joukkoon vehnäjauhot. Kaulitaikina leivinpaperin päälle ja jätä kohoamaan hetkeksi liinan alle ennen täyttöä. Huom! Laita leivinpaperin päälle reilusti jauhoja, että taikina ei tartu kasaamisvaiheessa leivinpaperiin kiinni.

Säästä lanttujen keitinlientä hiukan, sen avulla suljetaan kukon saumakohdat. Mausta keitettyjä lanttuja aavistuksella suolaa ja siirappia.

Täytä kukko kasaamalla taikinan keskelle kukon muotoon lanttukuutioita ja lihaa sekaisin. Nosta taikinan reunat kukon päälle ja sulje ne napakasti kiinni keitinliemellä. (Voit voidella kukon pinnan kauttaaltaan keitinliemellä.) Laita kukko paistumaan 250 asteeseen n. 20-30 minuutiksi siten että pinta saa kauniin ruskean värin.

Nosta kukko uunista ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Voitele kukko kauttaaltaan reilusti voilla ja kääri kukko folioon. Paista kukkoa 150 asteessa 2 tuntia.

Laita valmiin kukon ympärille pyyhe kuoren pehmentämiseksi. Nauti! :)

Kukon valmistus kuvina:

1. Nosta lihat huoneenlämpöön ja mausta.

2. Kuori ja pilko lantut ja laita kiehumaan.

3. Valmista taikinajuuri ja laita kohoamaan.

4. Kohonnut taikinajuuri. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja vaivaa taikinaksi.

5. Kauli taikina leivinpaperille ja jätä liinan alle hetkeksi kohoamaan.

6. Mausta keitetyt lantut suolalla ja siirapilla.

6. Lado lihat ja lanttujuutiot taikinan päälle.

7. Kasaa kukko, sulje saumat lanttujen keitinliemellä, pistele haarukalla ilmareikiä. Laita uuniin paistumaan 250 asteeseen n. 20-30 minuutiksi.


8. Voitele esipaistettu kukko kauttaaltaan voilla ja kääri folioon.
Jatka paistamista 150 asteessa 2 tuntia.


9. Kääri valmis kukko pyyhkeeseen, niin kuoresta tulee pehmeä.

Ei kommentteja: