Tässä perusohjeella tehty kinkkuvoileipäkakku jolla herkuttelimme ristiäisissä. Koristeluihin sain idean Hellapoliisin sivuilta, helppoa ja näyttävää.
KINKKUVOILEIPÄKAKKU
Leipä:
0, 75 dl vettä
2 dl maitoa
1/2 dl ruokaöljyä
1 pss kuivahiivaa (11 g)
noin 6 dl vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
1/2 dl kuivattua sipulirouhetta
1-2 rkl pizzamaustetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
Mittää kulhoon vesi ja maito. Kuumenna reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää suola ja sokeri ja kuivahiiva. Lisää ruokaöljy ja mausteet. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Peitä liinalla ja anna kohota noin 30 min. Kumoa taikina pöydälle johon on siroteltu hieman jauhoja. Vaivaa vielä hetki. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele taikina huolellisesti ja tasaisesti vuokaan. Peitä liinalla ja anna kohota noin 45 minuuttia.
Täyte:
300 g kinkkusuikaleita
1 maustekurkku
1 punainen paprika
1 prk (250g) raejuustoa
200g ruohosipulituorejuustoa
4 cm pätkä sinappia
1 dl persiljasilppua
notkistamiseen maustamatonta jogurttia
Kostutukseen 2 1/2 dl - 3 dl vettä + 1/2 kanaliemikuutio
Pilko kinkku, kurkku ja paprika. Lisää muut aineet sekaan ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.
Kuorrutus
200g maustamatonta tuorejuustoa
100 g maustamatonta sulatejuustoa
Sekoita juustot keskenään ja levitä tasaisesti kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.
Paljon onnea esikoistytöstä!
VastaaPoistaKylläpä kakku näyttää herkulliselta! Tekisi mieleni maistaa :P
Herrrrrkullisen näköinen luomus! Upeat värit =o)
VastaaPoistaSiis eikö tätä paisteta ollenkaan?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista